Kuulumisia käsityötunneilta

1A-luokka pääsi äitienpäivän alla harjoittelemaan puutöitä lehtori Pertti Leinosen johdolla. Tuntien tuloksena syntyi äitienpäivälahjaksi puinen äiti.

Teimme äitienpäivälahjaksi puiset äidit. Niissä oli paljon osia, esimerkiksi pää, jalat, kädet ja vartalo.

Otto

 

Enimmäisenä me menimme Pertsan luokkaan. Sen jälkeen me aloitimme työt eli menimme riviin ja kuuntelimme Pertsaa. Sitten Pertsa antoi menille ohjeet, mitä pitää tehdä. Sitten valitsimme sopivat puupalikat. Sahasimme puupalikoita sopivanmuotoisiksi ja toisena päivänä Pertsa sahasi meille vartaloihin kolot, mihin me voimme liimata jalat.

Anni ja Viola

 

Me sahattiin kroppa ensin. Sitten me sahattiin kädet ja jalat. Sitten ruuvattiin jalat, sen jälkeen kädet. Sitten me tehtiin pää ja ruuvattiin pää ja maalattiin ukkeli. Sitten me paketoimme sen.

Lari, Kimi ja Eetu

 

Oli kiva tehdä puunukkea, vaikka vähän jännitti. Aluksi se ei ollut helppoa, mutta siihen tottui pikkuhiljaa.

Inka

 

Oli kivaa puutyössä. Oli kivaa sahata. Oli kivaa porata. Oli kiva opetella käyttämään poraa. Oli kiva oppia uusia asioita. Oli kiva mennä Pertsan luokkaan. Oli jännää päästä puutyöluokkaan. Oli kivaa opetella kaikenlaista

Mirella ja Netta

 

Pertsalla ei ollut kivaa, kun mulle tuli naarmu. Minäkin sain haavan. Minua itketti, kun vahingossa hioin itseäni. Oli kivaa maalata ukkoja.

Ava ja Veera

 

Oli kivaa mennä Pertsan luokse. Oli kivaa tehdä puutöitä, mutta seuraavalla kerralla minä huitaisin sahalla polveen ja se sattui tosi paljon. Se oli kivaa maalata nukke.

Kasperi

 

Oli kiva tehdä puu-ukkeleita, koska siellä sai sahata, ja sitten niistä tuli hyviä. Laitettiin niihin maalia.

Rafael ja David

 

Minä tein puu-ukkelin äitienpäiväksi. Maalasin ihonvärillä ja valkoisella ja sinisellä ja punaisella ja mustalla.

Lassi